Iloinen työntekijä |
Maanantaina oli vapaapäivä. Tiistaina sitten hyllyttelin joulutavaraa, siivoilin ja järjestelin hyllyjä ja olin kassalla. Sekä koristelin joulukuusen!
Keskiviikkona ja torstaina purinkin sitten Villa Weisteen kuormaa. Hinnoittelin ja autoin esillepanossa. Siinä pöytiä ja hyllyjä siistiessä ja tiivistellessä sain omaksi projektiksi tyhjentää koko pöydällisen kylttejä ja järjestellä ne uudestaan esille juuri niinkuin halusin. Myöhemmin vielä annettiin vapaat kädet muuttaa järjestystä ja esillepanoa muissakin pöydissä jos minusta siltä tuntuisi.
Perjantaina purettiin näytekuormaa, joka on kuulemma aina hieman yllätyksellinen. Jouluaiheista koristetta ja valoa vielä vähän lisää. Ja voi sitä kimalteen ja glitterin määrää! Naama, hiukset, vaatteet ja lattia, ihan joka paikka kimalteli. Vielä illalla kotona peilin ääressä sai naureskella "disco meikkiä".
Joulu jutut tais tulla itselle vähän liian aikaisin, kun aloin nähdä jo unia joulumielen ja joulupukin porojen pelastus operaatioista. Huh!
Lauantaina olikin ensimmäinen viikoloppuvuoro. Ja asiakkaita oli paljon. Tietenkään sellainen ei haitannut. Aika kulu vielä hieman nopeammin, kun välillä oli jopa kiirettä. :) Lauantaina laitoin kimaltavia joulukukkia esille ja olin suurimman osan kassalla. Tämä viikko huipentuikin mukavasti vuoron päätteeksi Tokmannin vuosittaiseen ilotulitukseen pihalla.
Hyvällä fiiliksellä seuraavaan viikkoon!
~Maria
Jostain kumman syystä tuli Kukka mieleen tästä kaverista. |
Kimalletta riitti... |
Mä haluan ton vaaleenpunasen pukin!!!!!!
VastaaPoistaSiellä se on viel hyllyssä! ;) Kumma kun kukaan muu ei oo viel kaivannu vaaleenpunasta joulukamaa :o
VastaaPoista